Elpymön suhtautuminen Yogi Bhajaniin kohdistettuihin syytöksiin

 
Kundaliinijoogayhteisössä on meneillään vilkas, kansainvälinen keskustelu Yogi Bhajaniin liittyen. On tullut esiin syytöksiä Yogi Bhajania kohtaan hänen toiminnassaan kundaliinijoogayhteisön perustajana Amerikassa 1960-luvulta lähtien. Yogi Bhajania syytetään epäasianmukaisesta toiminnasta ja mm. seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja manipuloinnista. Nämä esiin tuodut syytökset ja oletus niiden paikkansapitävyydestä on saanut osan suomalaisistakin kundaliinijoogaopettajista tekemään muutoksia opetuksensa sisältöön ja muotoon. Vaikka kyseessä on Yogi Bhajanin henkilöön kohdistuvat epäilyt, kundaliinijoogaharjoitusten tehoa ja vaikuttavuutta ei ole kyseenalaistettu.
 
Elpymöllä on tällä hetkellä maltillinen kanta tilanteeseen, koska riippumattoman tutkinnan tulokset Yogi Bhajanin toiminnasta saadaan vasta kuukausien kuluttua. Sosiaalisen median varsin kärjekkään ja osin ristiriitaisenkin tiedon perusteella ei ole helppoa saada luotettavaa kuvaa tapahtumista 1960-70 -luvuilla. Meneillään tuntuu olevan kiivas kuohuntavaihe, jonka tarkoitus on kokonaisvaltainen healing -prosessi.
 
Elpymö ilmaisee sydämellisen tukensa esitettyjen syytösten uhreille ja arvostaa sitä, että koettu epäoikeudenmukaisuus ja kaltoinkohtelu tuodaan avoimesti julkisuuteen. Elpymö ei anna hyväksyntäänsä väkivallalle eikä painostukselle. Elpymö pitää aina sorrettujen ja väärin kohdeltujen puolia.
 
Toistaiseksi Elpymön kundaliinijooga jatkaa joogaopetusta entiseen tapaan eli em. syytösten vuoksi ei ole tehty muutoksia opetukseen. 
 
Suomen Kundaliinijoogayhdistyksen kannanoton voit lukea täällä: 
 
Elpymö seuraa tutkimusten etenemistä ja ottaa kantaa asiaan riippumattoman selvittelyn tulosten valmistuttua. Tilanteesta ja sen aiheuttamista tunnelmista on mahdollisuus keskustella joogatuntien yhteydessä tai ottamalla yhteyttä sähköpostitse: elpymokundaliinijooga@gmail.com
 
 
 

Yhteystiedot

© 2016 Kaikki oikeudet pidätetään.

Luotu Webnodella